” Tämän hetken taiteilijat ovat kiinnostuneita uusmaterialismista ja käsillä tekemisen metodeista.”
Olen törmännyt viimeisten kuukausien aikana useamman kerran käsitteeseen uusmaterialismi. Minua on alkanut kiinnostaa entistä enemmän, suorastaan vaivata, mitä uusmaterialismilla tarkoitetaan? Kuinka käsite mielletään yleisesti, tai taiteilijakontekstissa, johon lainaamani otsikkokin viittaa? Käsillä tekemisen metodit on myös laajasti ymmärrettävä kokonaisuus.
Uusmaterialismissa taiteilijan mieleen nousee ensimmäisenä ajatus vanhan materiaalin hyödyntämisestä uudella tavalla, tai materiaalin jatkokehittämistä menetelmällä, jossa uusia tai vanhoja teknisiä menetelmiä hyödynnetään eri tavoin. Kun käsitettä tarkastelee laajemmin, esimerkiksi omaan henkilöhistoriaan, kokemuksiin, taiteilijuuteen tai kulttuuri-, ja taidehistoriaan integroiden, ymmärrys uusmaterialismista saa uusia ulottuvuuksia. Lähden googlauskierrokselle nettiin, sillä haluan selvittää mitä minua viisaammat ovat aiheesta kirjoittaneet. Löydän käsitteelle uusmaterialismi paljon syviä merkityksiä. Erityisesti minua kiinnostaa uusmaterialismiin liittyvä ontologinen tulkinta, jonka mukaan ”ontologia eli olemisen laadun tutkiminen edellyttää paneutumista vaikka luonnon ja kulttuurin välisiin kytköksiin.” Lause on lainaus kansainvälisen Uusmaterialismi-konferenssin: New Materialisms IV Ontology, Aesthetics, Movement (2013) artikkelista. Konferenssissa kysyttiin ontologiseen lähestymistapaan liittyen: mitä ihmisolento antaa säämaailmalle? ” Jos katajan tehtävä on tuottaa hiilidioksidia, ” mitä ihminen voi antaa luonnolle? Ainakin hän voi pyrkiä miellyttävämpään vuorovaikutuskulttuuriin ottaen huomioon luonnon tekijyyden ja arvon osana yhteistä säämaailmaa.” (Ihminen ja luonto: elämänvoimaa sekä katajan ja pilvien tahdittamaa taiteellista tutkimusta kansainvälisessä Uusmaterialismi-konferenssissa. Hilja Roivainen Kentältä & arkistosta, TAHITI 04/2013)
Aihe on entistä tärkeämpi nyt kuusi vuotta myöhemmin konferenssin jälkeen, sillä uusimpien tutkimusten mukaan ” hyönteiset katoavat maailmasta, ja vaikutukset ihmiseen ovat lievästi ilmaistuna katastrofi ”.
Mitä ME materialähtöiset taiteilijat voimme tehdä asian hyväksi? Voimmeko mitään?
Onko aika ja kehitys ajanut ohi muinaiskreikkalaisen ontologian, joka pyrkii yhtenä filosofian osana tutkimaan olevaisen perimmäistä olemusta?
Onko meidän istuttava kädet sylissä ja odotettava lopullista katastrofia? Kuulin jokin aika sitten sellaisenkin lausahduksen, että ”käsillä tekemisen aika on ohi!”.
Onko niin, että luovutamme saman tien ikävien uutisten kantautuessa korviimme? Vai otammeko käteen kutimen, ja ontologista lähestymistapaa noudattaen neulomme kasan katajaista pintaa muistuttavia villapaitoja? Kerromme kuvin ja teoksin, että oikeita valintoja tehden, vielä on hetki aikaa pelastaa maailmaa – tai edes osa sen eläimiä ja elämää.
Teokseni Tuulensuojan, 2011 ”nurja puoli” sitoutuu kirjoitukseni aihepiiriin.
Yksityiskohtia teoksesta © Annukka Mikkola, Tuulensuoja (2011), öljytekstiilmaalaus: kierrätystekstiilit, löytälevyt & revitty oma öljymaalaus, ompelu, kirjonta, kudonta, rakentelu, ready made, 160 x 216 x 26 cm
Tein Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitokselle gradun Metaforisia kurkistusaukkoja vuonna 2012. Tuulensuoja oli osa taiteellisen opinnäytetyöni teossarjaa.
Tuulensuojan ideana on lapsen tapa tehdä salamajoja ja suojia kaikesta romusta mitä ympäristöstä löytyy. Hyödynsin teoksen rakentamisessa lapsen herkkää, ekologista ja ekspressiivistä tapaa luoda. Lapsella kaikki sopii kaikkeen. Hän on avoin ympäristön virikkeille ja yhtä luonnon ja materian kanssa.
Nuket ovat osa Tuulensuoja-teosta. Minulla on kymmeniä vanhoja nukkeja, jotka ovat mukana eri teoksissani, iso osa vielä ”käyttämättä”. Niidenkin aika tulee, ovat myös kierrätystä! Kuvassa vasemmalla Miska ja oikealla Jekaterina.
Blogikirjoitusten kirvoittamia ajatuksia voi jakaa ja keskustelua jatkaa Taiteilijat O:n Facebook-sivuilla.