Toimin menneen puolen vuoden ajan yhteisöntaiteiljana toimintakeskus Olkkarissa Lahden Mukkulassa. Pestini oli osa Kauno ry:n Kumppari-hanketta.
Koronan myötä maaliskuussa Olkkarin toiminnan täytyi jäädä tauolle ja minun työni vaihtui etätyöksi. Uudessa varsin poikkeuksellisessa tilanteessa oli hyväksyttävä työnkuvani reipas soveltaminen ja muuntuminen. Onneksi siedän hyvin epävarmuutta ja pidän soveltamista jonkinasteisena vahvuutenani. Korona ei tuonut mukanaan totaalista lamaantumista, vaikka yhteisöllinen ja varsin eläväinen työympäristö Olkkarilla vaihtuikin omalla työhuoneella yksin työskentelyksi.
Tosin yksinään työskennellessä ehtii pohtia enemmän kuin tarpeeksi työn merkitystä ja tavoitteita. Olen vaatesuunnittelija, joka ei halunnutkaan suunnitella vaatteita. Jossain kohtaa opintojani havahduin siihen, että minua ei oikeastaan yhtään kiinnosta mitä Guccin viimeisimmässä muotinäytöksessä on esitelty tai spekuloida sitä mitä tapahtuu, kun Balenciagan pääsuunnittelija vaihtuu. Jostain syystä muodin opiskelu vielä viisi vuotta sitten tapahtui kaukana todellisesta maailmasta, jossa ilmasto lämpenee ja vaatteet päätyvät käyttämättöminä kaatopaikoille. Valmistuttuani kesti jonkin aikaa ennen kuin aloin löytää oman identiteettini tekijänä ja taiteilijana. Kesti aikaa löytää niitä ongelmia joiden ratkaisemiseen minun kannattaisi energiani ja kykyni suunnata. Viime vuosina olen yhteisötaiteesta löytäny omalle työlleni merkityksen. Merkitys oli myös Olkkarin ovella vastassa joka aamu kun sinne saavuin. Työ tuntui tärkeältä.
Etätyön äärellä kokemani työn merkityksellisyys hieman mureni ja jouduin pohtimaan työni tavoitteiden toteutumista uudelleen. Olkkarilla työni keskiössä oli ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus. Yritin parhaani mukaan miettiä, miten taiteellista vuorovaikutusta voisi toteuttaa uudessa etätilanteessa. Videot, sosiaalinen media ja livestriimit eivät tuntuneet sopivalta. Osaksi koska näillä välineillä en voisi suoraan olla yhteydessä Olkkarin asiakkaisiin ja osaksi siksi, että striimit ja zoomit täyttivät pääni ennen kuin poikkeustilaa oli eletty viikkoakaan. Alkuvuodesta olin sattumalta törmännyt postitaiteeseen, ja nämä teokset palasivat nyt mieleeni. Voisimme aloittaa olkkarilaisten kanssa taidekirjeenvaihdon.
Sain kevään aikana 15 taidepostia ja niihin kaikkiin myös vastasin. Materiaalit postitettaviin teoksiin löytyivät kotoa tai lähiluonnosta. Oli varsin jännittävää odottaa taidepostia saapuvaksi, postilaatikkoon kun niin harvoin saapuu mitään yllättävää. Oli myös melko tunteellista saada postia odotuksen päätteeksi, varsinkin kun moneen saamaani teokseen oli liitetty mukaan kirje. Taidepostia valmistaessani ajattelin vastaanottajaa ja hänen mahdollisia reaktioitaan. Myös postinjakajan reaktio mietitytti.
Postin hinnaston mukaan “tavallinen kirje kotimaahan” vaatii yhden postimerkin jonka hinta on tällä hetkellä 1,60 €. Kirje saa olla mitoiltaan enintään 25 x 35,3 x 3 cm ja painoltaan enintään 50 g. Näillä spekseillä pystyy postittamaan paljon kaikenlaista!
Postitaideteokset ja muuta Olkkarilla toteutettua taidetta esillä virtuaalinäyttelyssä osoitteessa www.olkkaringalleria.weebly.com (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Kuvat: Elina Laitinen
Blogikirjoitusten kirvoittamia ajatuksia voi jakaa ja keskustelua jatkaa Taiteilijat O:n Facebook-sivuilla.