Hyppää sisältöön

Hallituksen jäsen: Piia Rossi

Taiteilijat O:n hallitus 2025

Taiteilijat O:n hallitus on jäsenistön valitsema aktiivinen ja moniammatillinen ryhmä, joka käyttää yhdistyksessä toimeenpanovaltaa. Yhdistyksen syyskokouksessa vahvistettiin vuoden 2025 hallituksen kokoonpano:

Hallituksessa jatkavat Leena Hyttinen (pj), Niina Hiltunen ja Mervi Vuolas. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Aino Eeronheimo, Piia Rossi (vpj) ja Outi Savolainen.

Lue alta Piia Rossin esittely. Lue myös Outi Savolaisen ja Aino Eeronheimon esittelyt.


Piia Rossi (MA)

Piia Rossi on opiskellut kuvataiteilijaksi sekä kuvataidekasvattajaksi Irlannissa ja toiminut kuvataiteilijana Dublinissa, Saksassa sekä nyt Suomessa. Koulutukseltaan hän on myös kiviseppäartesaani, joka on vaikuttanut merkittävästi taiteelliseen identiteettiin. Koruseppänä, taidegraafikkona sekä installaatiotaiteilijana työskentely on materiaalilähtöistä. Rossi arvostaa suuresti taiteilijan menetelmäosaamista ja materiaalin todellista ymmärtämistä.

Myös taiteen kestävyys ja ekologisuus suhteessa esimerkiksi materiaalin kulutukseen ovat Rossin työlle keskeisiä arvoja. ”Olen päätynyt käyttämään mahdollisimman paljon orgaanisia materiaaleja teoksissani. Ajatus siitä, että teoksen tultua tiensä päähän se voidaan kierrättää tai palauttaa takaisin osaksi luonnon kiertokulkua antaa minulle lohtua.”