Hyppää sisältöön

Kuukauden taiteilija Kaiju Haanpää

Kaiju Haanpää, Pisarat, 2018, tekstiilikollaasi, 122 cm x 169 cm.

Työni lähtökohta voi olla elämäntilanne, yksittäinen tapahtuma, tunnetila, ajatus, uni tai mielikuva. Töiden teemat ja aiheet vaihtuvat, mutta tietyt symbolit ja perusmuodot, kuten kolmio ja ympyrä tai kuu, lintu ja perhonen ilmestyvät niihin yhä uudelleen. Ne kulkevat mukana alitajunnassa ja ovat olennainen osa töitteni peruskuvastoa.

Minua kiehtoo kuvan mahdollisuus kertoa monta tarinaa samanaikaisesti. Pelkistetty kuvakerronta ei ole juttuni, pikemminkin aistivoimainen rehevyys. Rakastan puhtaita värejä, kultaa ja hopeaa, koristeellisuutta. Kiiltokuvien ja kitschin banaali maailma, ortodoksiset kirkkotekstiilit, Lähi- ja Kauko – Idän värikylläinen taide ja luonto ovat muokanneet kauneuskäsitystäni.

Tekstiilikollaasi ilmaisumuotona edellyttää pitkäjänteisyyttä ja sitkeyttä, mutta tarjoaa intuitiolle ja vapaalle sommittelulle hyvät mahdollisuudet. En tee luonnosta, vaan työ syntyy spontaanisti, pala palalta, kerros kerrokselta, muotoaan hakevan ajatuskudelman johdattamana. Kuuntelen tunteita ja luotan vaistoon. Uskon vahvasti henkilökohtaisen kokemuksen merkitykseen.  Olen onnellinen jos työni herättävät positiivisia tunteita, vetoavat aisteihin ja koetaan kauniiksi – välittävät kuvan lumoa. Valmistuin taidemaalariksi, mutta tekstiili vei mukanaan. Kautta historian kangas on ollut materiaali, jolle naiset ovat kirjailleet arkeaan ja unelmiaan. Työni asettuvat ehkä pieneksi osaksi tätä jatkumoa.

kaijuhaanpaa.com (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)


An occurrence, an emotion, a thought, a dream, a fantasy or the current phase of life may act as inspiration for my work. Themes and subjects may change but certain shapes, a triangle or a circle, and certain symbols, a moon, a bird or a butterfly, reappear. They seem embedded in my subconscious and have become an essential part of my work.  

I’m enchanted by a picture’s ability to tell several stories simultaneously. Plain, bold and simplified expression is not for me. I prefer sensuous, abundant and decorative, love vivid colors, silver and gold. Victorian die cuts, kitsch, lavish embroidery of the Greek Orthodox church textiles, the art of Orient and Far East as well as nature spark my imagination and have shaped my sense of beauty.

As a medium, textile collage demands patience and persistence, while encouraging free composition and intuition. Instead of sketching, I compose the collage spontaneously piece by piece, layer by layer, listening to my instinct and feelings. I am a strong believer in personal experience. I’m happy if my work awakens positive feelings, appeals to the senses and reflects a glimpse of beauty, transmits the magic of the image.  I studied painting but textile art became my way of expression. Textile has long traditions as the material for feminine creativity. I hope to be one more thread in this tradition.

kaijuhaanpaa.com (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Kaiju Haanpää, Hopiakäki, 2018, tekstiilikollaasi, 111 cm x 83 cm.
Kaija Haanpää, Ajan vartijat, 2013, tekstiilikollaasi, 202 cm x 163 cm.