Hyppää sisältöön

Otto

Taiteilijat O ry:n esittäytymisnäyttely 2008.

Aikataulu:
Tapahtumapaikka: Vantaan taidemuseo ja museon lähiympäristö Myyrmäessä

Taiteilijat O ry:n esittäytymisnäyttelyä varten pyydettiin ehdotuksia kaikilta O:n taiteilijoilta. Deadline umpeutui vuoden 2006 lopussa ja määräaikaan mennessä saapui 65 teosehdotusta.
Kuvataiteilija Petri Kaverma on toiminut näyttelyn kuraattorina ja vastannut teosvalinnoista.

Näyttelyn kokonaisidea

Näyttelyn teema ja kokonaisidea tutkii (taide)käsityön ja taideteollisen taiteen suhdetta nykytaiteeseen, tilaan ja ympäristöön. Esillepanossa korostuu taiteen ja erilaisten ympäristöjen vuorovaikutus. Museotilaan tulevien töiden lisäksi mukana on lähellä olevaan arkiympäristöön sijoitettavia, mahdollisesti myös virtuaalisia teoksia. Yhtäältä työt toimivat ”itsenään”, itsenäisinä taideteoksina, toisaalta laajemmassa, nykytaiteen konseptissa. Otto-näyttelyssä otetaan haltuun erilaisia ajankohtaisimpaan nykytaiteeseen liittyviä näkökulmia. Näyttely kyseenalaistaa rajoja nykytaiteen ja (taide)käsityön ja sen perinteiden välillä. Käden traditiot ovat tarkoituksellisesti esillä – ellei sitten teoksen sisältö ole juuri taidekäsityön ilmaisumahdollisuuksien uudelleen arvioimisessa tai jopa perinteen hylkäämisessä.

Näyttelyyn liittyen

Museolla on runsaasti oheisohjelmistoa, yleisöluentoja ja -tapahtumia sekä työpajoja mm. koululaisille alakoululaisesta lukioikään asti. Tapahtumat alkavat heti avajaisten jälkeen. Lisäksi näyttelyyn kuuluva Virpi Vesanen-Laukkasen Pitsibussi on liikenteessä Vantaan sisäisen liikenteen linjalla 55 18.-26.9.2008.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat:

  • Aino Favén
  • Miia Kallio
  • Sunna Kangas
  • Kirsi Kivivirta
  • Tytti Korin
  • Laura Kärki
  • Riikka Latva-Somppi
  • Leena Mäki-Patola
  • Nithikul Nimkulrat
  • Pekka Paikkari
  • Silja Puranen
  • Caroline Slotte
  • Johanna Suonpää
  • Outi Turpeinen
  • Jaakko Vasko
  • Virpi Vesanen-Laukkanen

OTTO
19.9.2008 – 3.1.2009
Vantaan taidemuseo ja museon lähiympäristö, Myyrmäki