Laura Itkonen on Helsingissä asuva ja työskentelevä keramiikkataiteilija (TaM). Lauran työskentelyn pääpaino on visuaalisesti yksityiskohtaisessa, arkkitehtonisessa keramiikkataiteessa ja veistoksellisissa esineissä. Hän on materiaalilähtöinen taiteilija, joka lähestyy materiaaleja kokeellisesti, on kiinnostunut keramiikan kemiasta sekä eri tekniikoiden mahdollistamista lopputuloksista.
Laura kertoo, että hän pyrkii luomaan kokonaisuuksia, joissa leikitellään kontrasteilla, rytmeillä ja vastakohdilla, ja jotka ovat usein kollaasimaisia. Hän pyrkii tuomaan esille materiaaleissa niiden erityispiirteitä luoden vuoropuhelua tekstuurin ja muodon välille. Vastakohdat ja kontrastit, ja niiden vuorovaikutus, ovat hänen teoksissaan yhdistävä tekijä.

Lauran matka keramiikkataiteilijaksi kulki lukioikäisenä alkaneen valokuvausharrastuksen kautta. Valokuvauksessa häntä kiehtoi eniten pimiötyöskentely ja käsillä tekeminen. ”Huomasin inspiroituvani käsillä tekemisestä eniten ja hakeuduin opiskelemaan keramiikkaa. Savi oli tuttu materiaali, vaikken vielä tiennyt, miten sitä käyttäisin, ja mitä tästä polusta seuraisi”, Laura kertoo. Hän innostui opintojensa aikana erityisesti savimassoista, ja teki niistä erilaisia tutkimuksia. Kandiopinnoissaan hän kiinnostui valutekniikasta ja kipsitöistä. Omalla työhuoneella hän on taas löytänyt lasitteet ja niillä leikittelyn. ”Minulle on tärkeää tuntea materiaali, jonka kanssa työskentelen. Myös keramiikan kemia on todella kiehtovaa kaikkine sattumanvaraisuuksineen”, Laura sanoo.
Lauralta valmistui viime syksynä julkisen taiteen tilaustyö HUS Naistenklinikalle. Hän teki kutsuttuna taiteilijana A-siiven kaikkiin kuuden kerroksen hissiauloihin ja läheisiin käytävän seiniin keraamiset reliefiteokset, sekä viiteen toimenpidehuoneeseen pienemmät kattoreliefit. Keväällä Laura on tehnyt tilaustyönä mm. reliefiteoksen luksushotelliin Los Angelesissa.

Omien projektiensa lisäksi Laura toimii LEM-taideryhmässä. ”Teemme parhaillamme uutta projektia taideryhmämme kanssa, jossa helposti lähestyttävien eläinhahmojen kautta käsittelemme päivän polttavia aiheita. Ryhmässä työskentely on pitkästä aikaa virkistävä vaihtoehto yksin työskentelylle.”, Laura kertoo. Ryhmän muut jäsenet ovat Saara Kaatra (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja Lotta Veromaa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Ryhmän nimessä yhdistyvät sen jäsenten toisen etunimen ensimmäinen kirjain sekä kirjailija Stanislaw Lemin sukunimi, jonka tuotantoon ryhmän jäsenet ovat mieltyneet.
Vuoden taiteilijat 2025 -näyttelyyn on tulossa Lauralta uusia teoksia, joihin hän on saanut inspiraatiota Australian matkoiltaan. Häntä on kiinnostanut alkuperäiskansojen tavasta käyttää rytmiä ja geometrisuutta, joista syntyy orgaanisia kokonaisuuksia. Lisäksi Laura on uuden keramiikkauuninsa myötä laajentamassa teostensa materiaalivalikoimaa. Hän on kevään aikana hakenut erilaisia työtapoja ja kehitellyt työhuoneellaan uusia tekniikoita käyttää mm. lasitteita ja keraamisia alilasitevärejä, engobeja.

Teksti: Outi Savolainen ja Mervi Vuolas
lauraitkonen.com (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
lemgroup.tumblr.com (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ig @laura_itkonen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Ig @lem.onade (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
#vuodentaiteilijat2025
Vuoden taiteilijat – Taiteilijat O
5.-16.8.2025
Lokal Galleria
Annankatu 9
Helsinki
Avoinna ti-pe 13-18, la 12-16