Typografia ja materiaalipohjainen taide
Kuluvana syksynä minulla oli ilo olla mukana TypoCraftHelsinki 2019 näyttelyssä. TypoCraftHelsinki yhdistää suomalaista typografiaa, muotoilua, taidetta ja käsityöläisyyttä. Tehtävänä on tuoda yhteen eri alojen tekijöitä ja järjestää näyttelyitä, työpajoja sekä muita tapahtumia. Vuoden 2019 näyttelyn teemana oli Kauno / Joint writing ja näyttely jakaantui kahteen osaan: Galleria Lokaliin sekä Erottaja 2:n uusrenesanssipalatsiin osana Helsinki Design Week tapahtumaa.
Taiteilijat O.n jäsenistöstä mukana olivat myös Kirsi Kivivirta ja Outi Turpeinen. Heidän teoksensa olivat esillä ensimmäisessä osuudessa Galleria Lokalissa. Kivivirran teoksissa geometriset muodot ja niiden lävistämät kirjaimet muodostavat maisemia sekä kokijan silmille että korville.Typografista teosta katsellessa mukaan tulee sisäinen ääni, miltä teos kuullostaa luettuna. Turpeisen teos käsittelee kodin ja turvallisuuden unelmaa monikulttuurisessa maailmassa. Led-valo hohtaa punaisena, löytyykö koti?
Teokseni Girls love big pots, 2019, oli puolestaan esillä Erottaja 2:n näyttelyosioissa. Olen keramiikkataiteilija joka on taustaltaan graafinen suunnittelija. Typografia onkin hiljalleen hiipinyt osaksi teoksiani -useimmiten viittellisenä. Käsitelen teoksissani urbaaneja pintoja: graffiteja sekä tägejä. Näistä huomioistani muodostuu keraamisia viivasommitelmia sekä laatoista rakentuvia ympäristötaideteoksia.
Girls love big pots –teoksessa aiemmin kaunolla tekemäni graffitti sai keraamisen olomuodon. Teos muodostuu kolmiulotteisista litistetetyistä toisiinsa yhdistyvistä viivoista. Täydellisen käsialakopion sijaan saven oman tahto ja ominaislaatu saa näkyä kirjainmuodoissa, luettavuutta unohtamatta.
Blogikirjoitusten kirvoittamia ajatuksia voi jakaa ja keskustelua jatkaa Taiteilijat O:n Facebook-sivuilla.