Hyppää sisältöön

Aistien varassa

Yhteisömme 20-vuotisjuhlavuoden kunniakasi julkaisemme materiaaliteemaisen kirjoitussarjan. Sarjan aiemmat osat ovat käsitelleet kiinnostavalla ja henkilökohtaisella tavalla eri materiaalien ja taiteilijan henkilökohtaista suhdetta taiteilijan työssä. Tässä kirjoituksessa pohditaan eri aistien merkitystä taiteilijan työssä yleisemmällä tasolla.

Kirjoittaja

Niina Hiltunen

Kirjoittaja on tekstiilitaiteilija

Kirjoitus pohjautuu Taiteilijat O:n ja Suomen käsityön museon yhteistyössä tuottamaan Aistinvarainen -näyttelyn avajaispuheeseeni näyttelytyöryhmän puheenjohtajana Suomen käsityön museossa alkuvuodesta 2025.

Aistisuudesta

Aistisuus on taiteilijalle tärkeä työkalu, ehkä jopa se tärkein. Eri aistit ovat alati läsnä ja enemmän tai vähemmän jatkuvasti käytössä taiteellisen työskentelyn eri vaiheissa. Aistit tuottavat taiteilijalle, kuten kenelle tahansa ihmiselle, kokemuksia ja elämyksiä, joista voi ammentaa lähtökohtia ja ideoita omiin teoksiin. Aistit myös ohjaavat työskentelyä, joskus intuitiivisesti, toisinaan hyvinkin tietoisesti. 

Aistisuus taiteilijan työssä tarkoittaa usein myös kehollisuutta ja toiminnallisuutta. Kädet ja jalat käyvät, pääkin, mielellään. Eri materiaalit työstyvät eri tavoin, joskus helpommin, joskus vaikeammin ja materiaali voi vaatia useita yrityksiä ja uudelleen harkintaa, kokeilua, yrittämistä ja erehtymistä. Sinnikkyyttä. Joskus tarvitaan silkkaa voimaa, toisinaan riittää kevyt sively. On tärkeää tuntea materiaalin rajat, ne näkyvät ja näkymättömätkin. Vain aito ja kuunteleva läsnäolo mahdollistaa taiteilijan työssä teoksen valmistumisen. Mitä materiaali haluaa sanoa, miten se työstyy? Entä mikä on tähän teokseen oikea väri tai oikeat värit? Missä suhteissa? Korostaako väri muotoa, vai muoto väriä? Kumpi on tärkeämpi juuri tässä teoksessa? Näyttääkö ja vaikuttaako teos siltä, miltä sen haluan näyttävän ja vaikuttavan?  Kuinka siis sovittaa materiaali ja taiteellinen visio lopulliseksi, valmiiksi teokseksi?

Taiteilijan tieto

Kehollisuus on siis muutakin kuin vain käsien käyttöä. Taiteilija on työssään läsnä silloinkin, kun on vuorossa mekaaninen työvaihe. Kaikesta tästä taiteilijalle kertyy tietoa. Mutta kehollinen työskentely tarvitsee rinnalleen ja onnistuakseen myös ajattelun taitoja, reflektiivisyyttä. Tieto jäsentyy taiteilijalle kehollisen työskentelyn ja ajattelun prosessien yhteisvaikutuksena. Ja silloin, kun taiteilija käyttää muita ammattilaisia oman työskentelynsä ohella ja rinnalla, nämä tiedot, taidot ja näkemykset tulee voida kertoa selkeästi, jotta teoksen valmistuminen voi edistyä. Miksi jotain tehdään tietyllä tavalla, mitä sillä saavutetaan? Taiteilijoita tuleekin pitää kävelevinä tietopankkeina, erityisasiantuntijoina, joilla on valtava tietovaranto erilaisista materiaaleista ja siitä, miten niitä voi hyödyntää, miten niiden avulla voi viestiä uskottavasti taiteen keinoin.

Kehollisuus ja aistisuus ovat yhteydessä tunteisiin

Taiteen yksi tärkeimmistä tehtävistä on koskettaa. Miten, sitä me emme yleensä tiedä. Taiteen kosketus voi olla yhdentekevä, toiselle vihastuttava, kolmannelle surua tuottava tai sitä aktivoiva. Joku ilahtuu ikihyviksi, toinen tajuaa jotain olennaista omasta elämästään. Taide vaikuttaa, usein pitkäänkin, ja sen tunneyhteys on tärkeä. Fyysinen kosketus materiaaliin voimistaa tunneyhteyttä, ja se voi herättää vanhoja muistoja eloon uudella tavalla. Tekstiilitaiteilijalle tekstiilin haptisuus ja silmien välittämä tieto tekstiilin pinnasta, struktuurista, on yksi keskeisimmistä työhön kuuluvista elementeistä. 

Taideteosten kautta taiteilija kanavoi ajan kuluessa ja prosessoiden omat kokemuksensa uudelleen muiden koettavaksi ja elettäväksi, aistittavaksi. Aistien varassa me taiteilijatkin liikumme, ja jäämme paikoillemme tarkkailemaan ja tarkastelemaan jotain tarkemmin. Aistien avulla voimme ylipäätään olla olemassa tässä maailmassa, kokevina, tuntevina ihmisinä, jotka luovat merkityksiä. Elämämme on yhtä aistien juhlaa: tuoksut, äänet, näköhavaintomme ja kosketusaistin tuomat tuntemukset vahvistavat ja luovat kokonaisvaltaista kuvaa maailmasta, alati muuttuvaa sellaista. Tärkeimmät ja muistorikkaimmat kokemuksemme ovat usein moniaistisia.

Teokset syntyvät taiteilijoiden tietoisina pohdintoina ja valintoina, joskus toki aivan silkasta vahingostakin. Taiteesta kuitenkin välittyy taiteilijoiden luova rohkeus, kyky nähdä ja visioida, uskaltaa ja tehdä toisin, eri tavalla. Materiaalipohjaiset teokset ovat usein monella tapaa houkuttelevia: värien ja muotojen, pintojen ja tekstuurien, materiaalien ja äänimaailmojen monikanavaista sinfoniaa, sillä taiteilijat käyttävät monenlaisia materiaaleja: tekstiiliä, puuta, keramiikkaa, mutta myös hyvin arkisia esineitä: muovipusseja, pieniä kakkuvuokia, pähkinän kuoria. Materiaalin kautta avaamme kokemuksemme ja näkemyksemme muille, vuoropuhelun, johon olet tervetullut osallistumaan.  


Artikkelikuva: Jäätyneitä ääniä (2024). Kudonta, vanutus, ompelu, mustevärikynät vanerille. 61 x 39 x 3cm. Kuva: Anna-Liisa Nikus

niinahiltunen.com (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)