Tieni puutaiteilijaksi kulki muutaman taidekoulukokeilun kautta. Niiden jälkeen tein päätöksen mennä puuseppäkouluun. Markku Kososen järjestämässä puusymposiumissa kuitenkin vasta ymmärsin kuinka yksipuolisesti Suomessa puuta käytetään, miten merkittävä materiaali se täällä on ja kuinka olennaista sen jalostusarvo on. Silloin vasta syntyi päätös jatkaa alalla. Veistin puusta käsin taideteoksia 20 vuotta, kunnes digitalisaatio alkoi olla arkea kaikilla aloilla. Miksi ei siis myös puutaiteessa?
Siirtyminen tietokoneaikaan
Siirtyminen käsityöstä tietoteknologiaan edellytti ajattelutavan muutosta: miksi tehdä käsin kun tietokoneet ovat niin paljon tehokkaampia – tai miksi tehdä koneilla kun käsityön jälki elää aidosti luonnonmateriaalissa. Siirtyminen uusiin teknologioihin edellytti siihen sopivaa ilmaisua. Toisaalta aihetta saattoi kopioida uudelleen tai muunneltuna mahdollistean sille ominaisen kulttuurin. Pienen mittakaavan teokset osoittautuivat käteviksi testikappaleiksi ja harjoitustöiksi.

Taideteoksesta seinäpinnaksi
Museoissa ja monilla matkoillani olin aina lumoutunut kuvioiduista seinäpinnoista, niitä löytyi jo luolamaalauksissa ja varsinkin muinaisissa korkeakulttuureissa. Nyt uusi teknologia mahdollistaisi puusta tämän päivän seinäpintataiteen. Kipsikoristeiden entisöinti nuoruuteni rakennustyömailla, käsinveisto ja puuosaaminen yhdistyivät digitaaliseen suunnitteluun. Tilaustöiden myötä ne siirtyivät osaksi yhteistyötä arkkitehtien, tilansuunnittelijoiden ja muiden rakentamisen ammattilaisten kanssa. Vaikka teokseni olivat olleet taidepainotteisia, olin aina kokenut, että identiteettini on nimenomaan taideteollisuuden kentässä. Alalla oli aina toteutettu detaleja rakennuksien, sisustuksen ja esineistön yksityiskohtiin.
Kaislaseinä ja merkittävät tilaustyöni
Kaislaseinä -teos elävöittää sisääntuloa Puolustusvoimien tiloissa ja kuuluu luonnonelementtejä, kuten oksia ja lehvästöjä tutkivaan aihepiiriini – kaisla-teemaa pohdin pitkään, kunnes vihreän menettänyt, tuulessa huojuva syksyinen kaislikko alkoi mielikuvissani sopia jyrsittäväksi puuhun ja kehittyi lopulta näyttelytöistä tilaustyöksi. Muita tilaustyönä toteuttamiani reliefejä on mm. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen (CERN) pääauditoriossa ja VIP-ravintolassa sekä teoksia Suomen Pariisin-suurlähetystössä, Euroopan komission Suomen-edustustossa, OP Vallilassa, Fennian pääkonttorissa sekä Saunalahden lastentalossa.
Digitaalisuus materiaalitaiteissa
”Digitaalinen valmistus ja suunnittelu nostaa kokeilun, luovuuden ja huippuosaamisen merkitystä käsityössä. Se ei rajoita, vaan uudistaa tekijöiden luovuutta yksilöinä ja vaikuttaa alan kehitykseen keskeisesti. Näennäisen intuitiivinen taito syntyy syvästä materiaalin tuntemisesta, sen käyttäytymisestä ja ominaisuuksista.” European Crafts Alliance (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Artikkelikuva: Yksityiskohta Kaislaseinä -teoksesta (2026). CNC-työstetty koivu. Kuva: Ilona Rista
ilona.rista.net (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)