Hyppää sisältöön

Vuoden taiteilijat 2025

Taiteilijat O on myöntänyt vuoden 2025 "Vuoden taiteilija" -tunnustukset Laura Itkoselle ja Veera Tammiselle. Tunnustus jaetaan vuosittain kahdelle Taiteilijat O:n jäsenelle heidän merkittävästä työstään materiaalipohjaisen taiteen kentällä.

Veera Tamminen, Good Mojo, 2021

Valinnasta päätti Taiteilijat O:n hallitus. Valintaperusteissa korostuivat tekijöiden tuotannon korkea taso sekä teosten käsitteellinen ja visuaalinen vastakkaisuus. Tänä vuonna tunnustuksen saavat kaksi uuden sukupolven keramiikkataiteilijaa, joiden teokset ovat esillä yhteisnäyttelyssä Lokal Galleriassa elokuussa.

Näyttely “Vuoden taiteilijat – Taiteilijat O” tarjoaa inspiroivan katsauksen Laura Itkosen ja Veera Tammisen tuotantoon, jossa molempia yhdistää posliinin käyttö teosten materiaalina. Näyttelyn kantavana teemana on fyysisen ja psyykkisen tilan välinen vuoropuhelu.

Laura Itkonen keskittyy taiteessaan visuaalisesti yksityiskohtaiseen ja taktiiliseen arkkitehtoniseen keramiikkaan. Hänen teoksissaan yhdistyvät kokeellinen materiaalin käsittely ja veistoksellinen lähestymistapa. Geometristen muotojen ja abstraktin, figuratiivisen ilmaisun vaikutteiden alaiset kontrastiset kokonaisuudet ovat usein kollaasimaisia.

Veera Tammisen figuratiiviset teokset käsittelevät psyykettä, tunteita ja yhteiskunnallisia teemoja. Hän tarkastelee yksityisiä ja julkisia puheenaiheita taiteen kautta, pyrkien luomaan teoksia, jotka kuvastavat subjektiivisia tunnetiloja tavalla, joka on ulkopuoliselle havaittavissa. Tammisen mukaan posliini on vahva nykytaiteen materiaali sen merkittävän historian ja ilmaisupotentiaalin vuoksi.

Paikka ja aika
Lokal Galleria
Annankatu 9
00120 Helsinki

5.-16.8.2025

Avoinna ti-pe 13-18, la 12-16

Lisätietoa
nayttelyt (at) taiteilijato.fi

#vuodentaiteilijat2025